Néa Kaméni

Thirasta kirjoittaessani mainitsinkin jo Nea Kaménin tulivuorisaaren. Siinähän tuo musta saari nököttää keskellä calderaa ja huolimatta synkästä karuudestaan tai juuri sen takia, sinne tehdään päivittäisiä tutustumisretkiä.



Alunperinhän Santorini oli ihan pyöreä saari, mutta joskus 3500 vuotta sitten tapahtui sellainen hillitön luonnonkatastrofi, jonka seurauksena Santorinin saaren keskiosa vajosi meren syvyyksiin. Olen lukenut sellaisen selityksen, että Santorinin toimivan tulivuoren alla oli valtava laavaluola, jonka katto lopulta antoi periksi maanjäristyksen aikana ja näin syntyi tuo caldera. Räjähdyksen sanotaan kuuluneen Norjaan asti ~ kuka näin on laskenut ja sanonut – en tiedä, mutta aikamoinen rytinä siinä on joka tapauksessa ollut. Kylmä tai viileä merivesi sekoittui hillittömän kuumaan laavaan, joten siinä syntyi varmasti melkoinen höyry- ja tuhkapilvi. Uskotaan, että pelkästään sulaa kiviainesta on lentänyt kolmenkymmenen kilometrin päähän. Tuhkaa on ollut niin paljon, että se on peittänyt valtavan ison alueen Välimeren alueella. Eikös yksi Vanhan testamentin aikaisista Egyptin vitsauksistakin ollut taivaan pimeneminen? Tiedemiehet ja teologit ovat tätä asiaa pohtineet, että josko syyllinen löytyy Santorinista. Tuosta jyräyksestä kerrotaan syntyneen sellainen tsunami, että saapuessaan Kreetan rannoille, se tuhosi koko minoalaisen kulttuurin kerta rykäisyllä. Uskotaan, että caldera jäi ihan avoimeksi merialueeksi ja nykyinen Nea Kaméni ja sen vieressä oleva Paléa Kaméni ovat syntyneet maanjäristyksissä paljon myöhemmin.

Nea Kaméni on siis oikeasti tulivuori. Pääkraateri tupruttelee hiljalleen rikkikaasua ja maan uumenista nousseen rikin näkeekin kraaterin seinämällä keltaisena kerroksena. Rikki haisee kuin uuden vuoden ilotulitus, mutta se on sen verran myrkyllistä, että kannattaa vältellä turhaa nuuskimista. Itse kraateri on kuin suomalainen sorakuoppa jonkun harjun päällä– tosin musta ja haiseva eli siis ei mikään mahtava näky, mutta erikoinen kokemus joka tapauksessa. Kraaterin lähellä voi kokeilla maaperän lämpöä esimerkiksi isojen kivien välissä. Jos työntää kätensä johonkin aukkoon, kannattaa olla varovainen, sillä sieltä saattaa oikeasti saada palovamman.

 

 



Retket Nea Kaménille tehdään tietenkin isoilla veneillä tai pikkulaivoilla.



 

Kävelymatkaa rannasta kraaterille on varmasti reipas kilometri ja vallankin mennessä se on raskasta touhua, koska silloin mennään ylämäkeen ja saarella on vallankin keskikesällä hillittömän kuuma. Siispä juomaa ja suojaavaa vaatetta mukaan ynnä hyvät kengät. Kohtuullisessa kunnossa oleva ihminen pääsee sinne suhteellisen helposti ja hyvänä testinä on heti laivalta lähtevä ensimmäinen mäki. Jos sen pääsee kunnialla ylös, pääsee sen loppumatkankin ihan asiallisesti. Saarelle pyydetään muuten parin euron pääsymaksu, joten sen verran kolikkoa matkaan.

 



Nea Kaménin vieressä on sitten pienempi saari, Paléa Kaméni, jonka rannoille tehdään sitten uintiretki. Siellä on yksi lahti, jonne virtaa maan alta lähteistä kuumaa ja hyvin mutaista vettä ja sekoittuessaan meriveden kanssa, siitä tulee kirkkaan oranssista ja noin neljä-viisikymmenasteista. Siellä voi sitten käydä pulikoimassa ja siitä sanotaan, että se nuorentaa. Nuorennuksesta en mene vannomaan, mutta sen lupaan, että uimapuku tai –housut ovat hillittömän sotkuiset sen keikan jälkeen. Hauska kokemus, mutta vaatii sen verran uimataitoa, että pääsee laivalta sinne lahden poukamaan ja takaisin, koska matkaa on varmaankin sata metriä. Tuossa kuvassa näkee hyvin vesirajassa sitä ruosteisen mutaveden värjäämää kivikkoa.



Thira (Fira)

Thira tai Fira ~ molempia näkee ~ on saaren pääkaupunki ja sijaitsee uskomattoman hienolla paikalla calderan reunalla. Hieman minua on mietityttänyt vuosien varrella sellainen seikka, että miksi ihmeessä kaupunki on rakennettu roikkumaan 270 metriä korkean mereen rajoittuvan jyrkänteen reunalle, koska maanjäristysherkällä alueella osa rakennuksista on hulppeassa vaarassa lähteä seikkailulle kohti syvyyksiä. Eiväthän kaikki rakennukset suinkaan ole siellä reunalla, mutta kyllä siellä rumaa jälkeä tulee, jos maa järisee oikein reippaasti. Silmiä hivelevä tuo kaupungin ulkoinen näyttävyys joka tapauksessa on.



Kun tulee muualta saarelta tai vaikka lentokentältä bussien parkkipaikalle (ehkä sitä voidaan bussiasemaksi kutsua) ja lähtee kävelemään ylöspäin, ohittaa Thiran arkeologisen museon, jossa kannattaa käydä tekemässä kunnollinen kierros. Näytteillä on pääasiassa muinaisesta Akrotirin kylästä (siitäkin erillinen juttu) löytyneitä esineitä ja mm. täydellinen kopio yhdestä talosta löytyneestä seinämaalauksesta. Jokaisen esineen kohdalla on pienimuotoinen selitys. Kun käy tuossa museossa ja Akrotirin kaivauksilla, saa irti Santorinin historiasta melkoisen palasen.

 

 



Siitä museolta sitten kun jatkaa ylöspäin tulee tämän kirkon (Agios Minás) luokse ja sen kohdalta sitten avautuu näkymä calderaan, jonka keskellä sijaitsee Néa Kaménin tulivuorisaari. Näky on uskomaton eikä sitä voi oikeasti vangita minkäänlaisella kameralla. Caldera on 100 neliökilometrin suuruinen ja jos tulee sellainen tunne, että se on suuri, se johtuu yksinkertaisesti siitä, että se on suuri. Calderaa ei pysty hallitsemaan yhdellä katseella ~ päätä on pakko hieman panoroida, jotta pääsee tutustumaan koko vajoamaan. Tuon näkymän kohtasin ensimmäistä kertaa keväällä 1995 ja on pakko sanoa, että se jäi aikamoisena kokemuksena mieleen.



Thirassa on paljon kauppoja - ihan turistikamaa, vaatetta ja kaikenlaista pikku tilpehööriä, mutta myös vaativammallekin ostajalle kelvollisia koru-,kello- ja matkamuistokauppoja. Kapeita kujia kiertäessään näkee monenlaista ja siellä saa helposti kulumaan tuntikausia, kun syynäilee joka ovesta sisään. Ruokapaikkoja on ja mitä lähempänä olet sitä huikeaa näköalaa, sitä parempaa hintaa joudut maksamaan.





Thiran alapuolella on vanha satama, Skála Firóni, jonne pääsee kiemuratietä pitkin kävellen, aasin kyydillä tai ”hiihtohissillä”. Satamaan pysähtyy usein loistoristeilijöitä, joilta ilmeisen varakkaat turistit sitten tulevat kiertelemään kaupungille ja ostelemaan mitä nyt sitten ostavatkin. Uskoisin, että Thiran hintoihin nämä risteilyvieraat ovat tuoneet hieman ylimääräistä hintaa.

 



Heti siinä Thiran pohjoispuolella ovat Firostefani ja Imerovigli, jotka kuulemma ovat vähän varakkaampien ihmisten lomanvietto- ja myös asuinpaikkoja. Sitä en tiedä, koska en ole käynyt, mutta kaiketi se on totta, koska kirjoissa näin sanotaan.



Oian kylä

Kun menee Santorinille, kannattaa käydä tutkimassa muutama kohde. Voihan sinne toki mennä pelkästään makaamaan auringossa ja uimaan ja nauttimaan ihan vaan lomailusta, mutta ihan minun pienen pienenä vaatimattomana ehdotuksena on sellainen pikku juttu kuin kohteeseen tutustuminen. Tässä kirjoittelen tähän blogiin niistä kaikista paikoista, joissa olen ollut ja niistä on ihan sitten varmaan hyvä valita. Kaikkia ei kannata yrittää eka kerralla katsoa vallankaan, jos on reissussa vain viikon ~ en minäkään käy kaikissa paikoissa joka kerta ja nykyään jää aika usein suurin osa käymättä, koska olen kuitenkin saarella kierrellyt kohta kaksikymmentä kertaa.

Aloitetaan Oian kylästä, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa.



Siitä sanotaan, että se on taiteilijakylä ja niin se varmaan onkin. Söpöjä pieniä taloja vieri vieressä ja mitä lähemmäs niemennokkaa päästään, sitä enemmän löytyy erilaisia kauppoja ja myös ruokapaikkoja. Kaupat tai puodit tai miksi niitä nyt haluaa sanoa, ovat hyvin mielenkiintoisia. Kannattaa katsella vaikka ei ostelisikaan mitään.

 

 

Niin Oiassa kuin koko saarellakin on hirveästi kirkkoja. Yli kaksisataa niitä kaikkiaan on ~ isoja ja pieniä ja ortodoksiseen tapaan varmaan jokaisella on oma suojelupyhimys. Ihan keskellä kylää - siinä kun bussiasemalta nousee keskusaukiolle on iso kirkko ja hyvällä tuurilla sinne pääsee sisäänkin silloin ja tällöin. Kirkot eivät Santorinilla ole aina auki, kuten usein ovat monissa muissa paikoissa.

Siihenkin lienee oma hyvä syynsä.

 

Oiakin on rakennettu pääosin calderan (=vajoama, siitä joskus myöhemmin) reunalle. Meri näkyy upeasti melko paljon kylän alapuolella ja siihen calderaan on todella makea näköala. Kun saarella viimeksi oli oikein raju maanjäristys vuonna 1956, kärsi Oian kylä melkoisia vaurioita, mutta niin se vaan on optimistisesti rakennettu uusiksi.

 

 











Se, mistä Oian kylä on oikein erikoisen kuuluisa ja runsaasti mainettu saanut, on se auringonlasku, jota mainostetaan maailman kauneimmaksi. Ei sillä, etteikö se olisikin hieno, mutta aika ylisanoja noissa oppaissa kirjoitetaan. Enemmän kuin auringonlasku, minua innostaa ja huvittaa niemennokkaan ahtautuneitten ihmisten innostus siitä, kun aurinko valahtaa horisontin taakse ja sitten ne ihmiset antavat aplodit!!!! Olen minäkin siellä läiskyttänyt tassuja yhteen. Sillä tavalla se on vaikuttava, mutta olen minä vähintäänkin yhtä upean auringonlaskun nähnyt Turun saaristossa - ellen peräti upeamman.

Santorinin saari

Santorini sijaitsee Kykladien saariryhmässä Aigeian (Egean, Aigean...aika monta kirjoitusasua olen nähnyt) meressä sen alueen eteläisimäpänä saarena  Ateenan ja Kreetan välissä. Matkaa Kreetalle lienee sata kilometriä. Saari on aika pieni ~ eteläisimmästä nurkasta pohjoisimpaan on matkaa jokseenkin kolmekymmentä kilometriä. Jos reissaa Santorinille viikoksi, niin siinä ajassa ehtii kutakuinkin nähdä kaiken näkemisen arvoisen, mutta ei kuitenkaan joudu istumaan autossa tai skootteroimaan kaikkea aikaa.



Saari on käytännössä puuton. Siellä täällä kasvavat puut on uskoakseni istutettu ja saatu sitkeähköllä hoidolla kasvamaan, mutta metsiä siellä ei ole. Niinpä siellä on todella vaikea mennä minnekään näkemättä merta. Saari on eteläpuolelta muutaman kilometrin levyinen ja pohjoisessa ei varmaankaan muutamaa sataa metriä leveämpi. Siitä kasvillisuudesta vielä... viiniä valmistetaan Santorinilla ja niitä viiniköynnäksiä on siellä ja täällä, mutta siitä kirjoitan joskus vähän enemmän, koska se ansaitsee oman juttunsa. Peltoja on siellä ja täällä.

Mutta siis se puuttomuus pistää suorastaan silmään. Ja kun ei ole puita, ei ole myöskään suojaa tuulelta ja kun saari on ihan keskellä merta, niin tokihan siellä tuulee tuntiuvasti. Joskus iltaisin, kun istuskelee Kamarin rantakadun tavernoissa, saa pitää pöytäliinasta kiinni, ettei sapuskat lentele taivaisiin (ja ihan vähän liioittelin, mutta kyllä siellä tuulee).

 

 

 

Saaren pienuuden tajuaa, kun menee tavalla tai toisella saaren korkeimmalle vuorelle, Mesa Vuonolle, joka on kutakuinkin 560 metriä korkea. Jos siellä ihan huipulla ei olisi armeijan rakennusta, voisi sieltä nähdä ympyrää pyöriessään koko saaren. Saarella asuu ympäri vuoden uskoakseni kymmenisen tuhatta ihmistä, mutta turistikaudella kansan määrä lisääntyy radikaalisti.  Tässä alla olevassa kuvassa on etualalla saaren pääkaupunki Thira ja siellä taustalla näkyy tuo mainitsemani Mesa Vuono.

 

 

 

 

 

 



Kamarissa

Kun Santorinilla puhutaan Kamarista, ei suinkaan tarkoiteta sänkykammaria tai lastenkammaria, vaan sitä kylää, jonne melkoinen osa Suomesta tulevista matkustajista menee asustelemaan. Eivät toki suinkaan kaikki, koska myös mm. Thirassa ja Oiassa on hotellipaikkoja suomalaisilla matkanjärjestäjillä. Jos reppureissulla etsiytyy Santorinille, voi varmaankin löytää yösijan vaikka mistä kylästä.



Kamari on joskus kauan sitten ollut ihan pieni ja vaatimaton kalastajakylä, jossa asui muutama sata asukasta. Ei siellä nykyäänkään tolkuttomasti asu vakinaista kansaa, mutta ympäri vuoden siellä toki on paikallisia. Jos sattuu päivän aikaan sopivasti kulkemaan koulun ohi (päiväkoti ja 1.-6.-luokat), niin kyllähän se lapsimäärä kertoo vakituisesta asutuksesta. Kyllä niitä koulukkaita siinä varmaan sadan kieppeillä on  ~ ainakin metelistä päätellen.

Nykyään Kamari on hotelleilla täytetty. Jos kaipaa hiljaista ja rauhallista lomaa, ei sinne kannata mennä. Jos ei välitä hirveästä turistimäärästä, niin silloin se on ihan hyvä. Tarjolla on riittävästi hyviä palveluita ~ kauppoja, ruokapaikkoja, lääkäri, apteekki, iso uimaranta, hyvät yhteydet muualle saaren kohteisiin, leipomo, pesula. Kaupoilla tosin tarkoitan sitten ruokakauppoja ja turistikrääsää ~ itse en koskaan osta reissuiltani mitään ja siksi olen huono mainostamaan ostoskanavaa. Uskoisin kuitenkin, että mitään ihmeellisen erikoista sieltä ei saa ~ on mentävä Thiraan.

Kun on käynyt muutaman kerran Kamarissa, alkaa oppia tuntemaan paikallisia asukkaita ja se kreikkalainen ystävällisyyskin löytyy kaiken kiireen ja tohinan keskeltä. Kun osaa sanan tai hieman enemmän paikallista murretta, avautuvat tiukat ovet hieman paremmin.

Olen syönyt Kamarissa aina hyvin ja saanut hyvää ruokaa, mutta on pakko todeta, että olen saanut myös vähemmän hyvää ruokaa. Hinnat eivät kuitenkaan koskaan ole olleet mitenkään rajut ja peruslomailijan kukkarolle sopimattomat, vaikka kyllä sieltä sitten kalliitakin paikkoja löytyy.

Olen aina asunut Kamarissa, kun olen Santorinille päätynyt. Tuskin tulen koskaan tekemään poikkeusta siitä säännöstä (paremminkin tavasta). Mukavia, keskiluokkaisia apartementoksia ja huoneistoja ja huoneita on runsaasti. En yhtään osaa sanoa, onko siellä todella hyvätasoista majoitusta (kreikkalaisittain), koska en ole koskaan välittänyt maksaa niistä ns. paremmista.

Kamarin paras puoli on meren läheisyys. Uimaan pääsee nopeasti, mutta rannasta on muistettava se, että se on ensinnäkin mustakivistä eli päivällä hirveän kuumaa, isoja mukulakiviä, joilla on vaikea kävellä ja sitten se, että se syvenee tosi nopsaan. Siis huono uimataito ja liikkumisen vaikeus on siinä rannassa melkoisen ikävä yhdistelmä.

Jos aiot mennä Santorinille, on Kamari asumisen kannalta ihan asiallinen kohde. Tässä kuva rannalta.

 

 

Aloitan tänään

Olen hieman fanaattinen Kreikan suhteen. Vain hieman. Olen käynyt Kreikassa yli viisikymmenvuotisen elämäntaipaleeni aikana lähelle 40 kertaa ~ oikeasti en tiedä tarkkaa määrää, koska kirjanpitoni katosi edellisen tietokoneen hajottua.

Santorinista on tullut parin vuosikymmenen aikana minulle melkoisen tuttu saari. Minä pidän siitä huolimatta tolkuttomista turistimääristä, kiireestä, sisäänheittäjistä, calderan hinnoista... Jokaisen vierailun jälkeen on tullut sellainen tunne, että en viitsi enää, mutta kuinkas ollakaan....taas on se aika vuodesta, että Santorinin reissuun on matkalippu taskussa.

Tähän blogiin kirjoittelen vaihtelevasti Kreikan suosikkisaarestani ja ehkä pidän sitten matkablogia, kun sinne kesäkuun alussa matkustan.